Palvelut
Olen opiskellut hierojan erikoisammattitutkinnossa kivun hoitoa, johon kuuluvat fascioiden käsittelytekniikat. Olen saanut koulutusta purulihasten käsittelyyn ja opiskellut nivelten liikkuvuuden edistämistä. Terveyden edistämisen opintoihini kuului neurologisia ja vanhenemiseen liittyviä sairauksia. Tutkinnon pakollisissa opinnoissa olen harjoitellut opiskelijoiden ohjaamista ja arviointia, mentorointia, esimiestehtäviä ja verkostoitumista.
Jumiutuneiden lihasten aukaisemiseksi suosittelen aluksi 3-5 hierontakertaa viikon välein. Hyvän olon ylläpitämiseksi suosittelen yhtä hierontakertaa kuukaudessa.
Fascia- eli lihaskalvohieronta
Hoito aloitetaan kevyesti ja sitten syvennytään kipukohtiin, joihin saadaan pikaisesti helpotusta, kun kalvojen kiinnikkeet irtoavat ja alkavat liukua toisiinsa nähden. Hoito on hidas ja usein ehdin käsittelemään pienen alueen, mutta hoidon teho ylttää laajemmalle kuin perinteisessä hieronnassa. Teen hoidon käsin, raudalla, fasciakupeilla tai guashalla. 45 minuutin aika sopii penikoihin, plantaarifaskiitin tai niska-hartiaseudun kireyksiin.
Kuumakivihieronta
Tehdään vuolukivillä, jotka on lämmitetty vesihauteessa. 60 minuutin hoito tehdään joko ylävartalolle tai jaloille ja alaselälle. 90 min hoito on erittäin rentouttava ja lämmittävä kokokehon hoito.
Vauvahieronta
Lempeä, tehokas ja kokonaisvaltainen vyöhyketerapeuttinen hoito, jossa yhdistyy vauvahieronta ja koko kehon vyöhyketerapia. Vauvojen päänalue ja imemiseen vaikuttavat kireydet huomion hoidossa.
Intialainen päähieronta
Erittäin rentouttava hoito, jossa käsitellään niskaa, hartioita, käsiä, päätä ja kasvoja. Vähentää päänsärkyjä ja rentouttaa stressaantunnutta.
Koko kehon vyöhyketerapia
Opinnoistani johtuen hoidot ovat harjoitushoitoja. Hoitoja voidaan käyttää raskauden aikana, lapsettomuuteen ja synnytykseen valmistavana hoitona (raskausviikon 38 jälkeen). Hoidosta on apua myös moniin kipuihin ja vaivoihin, kuten vaihdevuosioireisiin, migreeniin, stessiin ja unettomuuteen.
Raskausajan hieronta
Ihanan rentouttava hoito, jossa yhdistyvät vyöhyketerapia ja ayervediset otteet. Kesto 90 min
Purentalihasten hieronta
Hoidossa hierotaan hartiat, rintalihakset, niska ja purentalihakset, myös suunsisältä. Sisältää lämpöhoidon ja guashan. Pidempi 90 min aika sisältää myös käsien hieronnan ja eteerisen öljyn.
Kuivakuppaus
Imukupit asetellaan keholle ja niiden vaikutusajalla (10 min kohdallaan) painelen akupisteitä ja käsittelen vyöhykkeitä. Saattaa aiheuttaa verenpurkaumia. Verenohennuslääkkeet, sydänasiraudet ja vaikea diabetes on esteenä hoidolle.
Kotikäynnit
Aika kotikäynneille varataan joko puhelimitse tai sähköpostilla. Kotikäynneillä ei ole lisäpalvelut tai kuumakivihieronnat käytössä.
Lisäpalvelut
Lämpöhoito: Lämmin savipakkaus lisää ihon verenkiertoa ja rentouttaa lihaksia.
Fasciakupit: Nostavat ihoa ja ihonalla olevia fasciakerroksia tuoden tilaa ja liikkuvuuta fascioihin. Saatta aiheuttaa verenpukaumia ihonalle. Ei sovellu verenohennuslääkkeiden, sydänsairauksien tai vaikean diabeteksen kanssa.
Guasha ja eteeriset öljyt: Guasha on kivestä muotoiltu hoitoväline, jolla saadaan liikettä fascioihin ja lymfakiertoon. Eteeristen öljyjen tuoksut rentouttavat tai virkistävät mieltä, joillakin saattaa olla lämmittävä tai viilentävä vaikutus.
Fasciarauta ja sporttirasva/fasciavaha: Rauta on ärhäkämpi väli suhteessa guashaan, sitä käytetään vähemmän aikaa ja hoitokohdistuu enemmän fascioihin. Saattaa aiheutta ihonpintaa pieniä verenpurkaumia. Sporttirasva sisältää arnikankukkaa, joka vähentää tulehduksia, lihasjännityksiä- ja kipuja. Voiteella on lämmittävä ja verenkiertoa vilkastuttava vaikutus. Vahalla on samanlaisia vaikutuksia, mutta tuo kitkaa enemmän käsittelyyn.
Lämpöhoito/fasciakupit ja fasciarauta/guasha ja sporttirasva/fasciavaha/eteeriset öljyt: Valitaan ja sovitaan sinulle sopiva hoitovälineet ja aineet juuri sille kerralle. Tehokas fascian käsittely tai ihanan tuoksuinen rentouttava hieronta tai jotain siltä väliltä.
Kuumatkivet lämpöhoitona: Ihon pintaa ja lihaksia lämmitettään vesihauteessa lämmitetyillä vuolukivillä, jonka jälkeen hierontaa syvennetään klassinen hieronnan otteilla.
Niskan ja pään hieronta tai jalkaterien hieronta: Tavoitteena on kokonaisvaltaisuus. Niska -hartia hieronnan yhteydessä on rentouttavaa, että jalatkin saavat oman aikana hoidossa. Tai vastaavasti jalkahieronnan yhteydessä kireä niska ja pää saavat rentouttavan käsittelyn.
Kotijumpan ohjaus: Hieronnan jälkeen keskitytään yhdessä miten voisit hierontojen välissä ja jälkeen myös itse vaikuttaaomaan hyvinvointiisi. Monesti hieronnan yhteydessä ehdin vain pikaisesti näyttämään liikkeet. Nyt oma aika sille, että harjoitellaan yhdessä liikkeet ja katson, että teet liikkeet oikein.
Vyöhyketerapia: Käsittelen korvien ja jalkaterien peruskartat, jotka tuovat kokoavia vaikutuksia kehoon.
Tietosuojaseloste:
Lakisääteinen hierontojen kirjaaminen ja rekisterinpitäminen on osa hoitoa ja asiakasturvallisuutta. Voit tutustua tietosuojaselosteeseen tästä.
Vastuuvapaus:
Asiakas on itse vastuussa omasta hoidon tarpeestaan ja tulee kertoa rehellisesti tuntemuksistaan ja terveydentilastaan ennen hoitoa, hoidon aikana ja sen jälkeen. Tämä koskee erityisesti vaihtoehtoisia hoitomuotoja: raskausajan hieronta, intialainen päähieronta, kokokehon vyöhyketerapiaa ja pelkästään kuumilla kivillä tehty hieronta. Hoidot eivät korvaa lääketieteellistä hoitoa.